Cosmos 1100 projekti, kesä - syksy 2007

Kesä livahti jonnekin kaikenlaisessa pikkuhommassa. Onneksi ei ole mitään kiirettä, tämä kun on harraste ja päätarkoitus onkin irrottautua leipätyöstä, vene on vain sivutuote. Jossain vaiheessa kävi mielessä joku hötkyilyn poikanen, mutta sehän kääntää koko homman itseään vastaan, stressintorjuntatyötä tämä on. Kesä se on ensi vuonnakin, jos vanhat merkit paikkansa pitävät.

Maston timantin levittäjät piti kiinnittää mastoon. Materiaali (lähes) oksatonta kuusta ja pari kerrosta suunnattua biaksiaalikuitua pinnassa. Vaati vähän vatupassin käyttöä.

Alkukiinnitys spakkelilla liimaten.

Peräsin muodostuu neljästä havuvaneerikerroksesta, myöhemmin lasikuitua päälle.

Päästä vähän väkivaltaisesti litistetty peräsinakseli upotetaan notkealla epoksikitillä levyjen sekaan. Akseli on haponkestävää paksuseinäistä putkea (ei kukaan satu tarvitsemaan 45 mm putkea 6 mm seinämällä, olisi 2,5 metriä nettohinnalla).

Tässä ei kannata säästää epoksia. Tietysti liikaakaan ei saa laittaa, muuten ei mene nippuun suosiolla.

Timanttien levittäjät tulevat muutamalla biaksikerroksella kiinni.

Lazy Jack köysien kannakkeet ovat ruuvattavia heloja, mutta minähän en turhia reikiä poraile. Pari kolme suunnattua kuitukaistaa pitää taatusti siinä missä neljä ruuviakin. Epoksikittiä on liimana helan alla.

Timanttien eli maston mittaisten viulustaagien vaijerien kulkutie on vahvistetulla epoksikitillä ja päiden pultit ankkuroitu epoksiin upotetuilla muttereilla. Valuhomma meni sujuvasti, kun pultit olivat muottivahalla käsitelty. Irtosivat ihan nätisti ilman väkivaltaa. Vaijerien menoaukon ympäryksen epoksikittiä sakeutin alumiinisilikaatilla, jota tavallisesti käytetään hiekkapuhallusaineena.

Isonpurjeen liukukiskoa varten piti tehdä muutama reikä. Reikäväli 60 mm ja kiskojen pituus liki 14 metriä.

Jokainen ruuvi eristetään hiilikuidusta, koska haponkestävä teräs ja hiilikuitu ovat vähän riidoissa keskenään. Kiskon reikävälin jakoinen, hiukan ylisuuri reikä spaklataan umpeen. Seuraavaksi kierteen vaatima pienempi reikä, maston sisällä olevan alumiinikiskon kierteytys ja ruuvi kiinni. Tässä vaiheessa tein kaikki hiilikuituun tulevat spaklatut reiät, mutta vain puolen metrin välein kierteet, joilla varmistin sisällä olevan kiskon paikallaan pysymisen. Kiskojen kiinnitysvaiheessa sitten muutama sata kierrettä lisää.

Välillä sisätöitäkin: perähytin lattian ali menee rungon keskiosan valumaputki perään sijoitettavalle pumpulle. Näin selviää vähemmällä pumppumäärällä, tosin asennan todennäköisesti sekä perään että keulaan pumput. Sitten vielä vesianturit umpeen laminoitavan lattian alle ja lattialevyllä peitetään koko komeus.

Keulan varasto/varavuode tilojen pohjalevyt saavat alleen kolmiolistat kannakkeiksi. Levyt kiinnitetään päältä laminoiden laipioihin ja rungon kylkiin lasikuitunauhoilla ja sitä ennen alle viritetään vesianturit kuten lattian alusissakin.

Ei tämä nyt pelkkää hi-tech'iä ole: vanha kunnianarvoisa Stanley malli n:o 78, arviolta 70 vuoden takaa, puree edelleen hienosti näinkin ahtaassa paikassa.

En nyt sanoisi, että tämä on se arkkitehtooninen tuote, josta minä haluaisin tulla muistetuksi.... ;-) Jotain suojaa piti saada maston maalauksen ajaksi.

Kahdeksan kaidetolpan jalkaa, lasikuituputken pätkä ja raivokkaasti laminaattia. Putki on tietysti itse tehty ja spakkelilla liimattu asemaansa ennen rättikerroksia. Tämäkään ei ihan tunnissa synny.

Vantinkiinnikkeet saivat samalla vähän lisäkerroksia kannelle.

Seagull striker'in pönkkä vaatii aika tukevat laminaatit kiinnityksekseen.

Koko komeuden huipulle sopiikin kiinnittää purjehdusvalot. Piti nostaa vähän yli, että yhdistelmävalo näkyy takaviistoonkin.

Keulan trapetsiverkkojen kiinnitysputket, 8 kpl. Liimattu, spaklattu, hiottu, lasikuitu päälle. Näihin rälläköidään aukkoja tasavälein ja sisään pujotetun lasikuitu tai pyöröterästangon ympäri saa verkot harsittua sik-sak ompeleella. Lanka on tosin vähän vahvempaa, 6 mm köyttä kai.

Salongin sohva sai verhoillut patjat koeistuttavaksi. Reunalistat puuttuvat vielä sohvasta. Hämärässä kangas ei oikein pääse oikeuksiinsa.

Keulan muotopalat kootaan jäykästä vaahtolevystä liimaten.

Vanha kunnon kuormaremmitemppu tepsi tässäkin kiinnityksessä. Epoksikittiä liimana.

Loput ikkuna-aukot saivat sisäkehykset ja sen jälkeen alakerran katto laminoiden lasikaistoilla ylä ja alapuolelta. Olipas taas ahdas paikka, edes 100mm pikku mohairtela ei sopinut ahtaimpaan paikkaan ylemmän ikkunan alareunassa, märkä kuitu piti tartuttaa käsikopelolla. Hyvä ettei tarvinnut vaihtaa ohuemmat kumihansikkaat ;-)

Jotain piti keksiä kaidevaijereiden päätteeksi keulaan. Komposiittia tietysti, ettei tarvitse reikiä kanteen porailla. Lasikuitupintaista pvc-levynpalaa ajelehtii nurkissa ympäriinsä. D-sakkelille tein ylisuuren reiän ja kovaa kittiä täytteeksi. Kestää paremmin kulutusta kuin pelkkä lasipinta. Vähän lasikuiturättiä läimitään jossain vaiheessa päälle.

Keulan seinäkaapit olivat viimeisiä laminointikohteita sisällä vaatekaappien ovikehysten lisäksi. Toimivat myös sivuvirkana ulkolaidan jäykisteenä, siksi perusteellinen laminointi ylt'ympäriinsä.

Kaikuluotaimen anturi pitää istuttaa suunnilleen pystysuoraan. Divinycell kuitupintaisena saa kelvata sisäpuolen tueksi.

Perähytin penkki on myös osa kyljen jäykisteitä. Lattian yli vedin ohuen lasikankaan kulutuspinnaksi.

Tätä hommaa riittää. Kelit vain häiritsevät, sateella kun ei oikein voi epoksia läträtä. Koko ulkopinta saa spakkelisilityksen ennen pohjamaalia. Sen verran on ollut kosteutta öisin, että joutuu pesemään koko spaklatun pinnan ennen seuraavaa välihiontaa. Amiini kun nousee pintaan oranssina kalvona kosteissa olosuhteissa kovettumisen aikana.

Maston suunnittelija suositteli testisarjaa mastolle. Tuloksista epoksitehtaan inssit antavat arvosanan. Tässä menossa tieteellisen tarkka taivutustesti. Tyvessä ja vanttien kiinnityksen paikkeilla on pukit ja tarkkaan punnitun lisäpainon (150,5 kg) aiheuttama notkahdus mitataan. Tässä suunnassa notkahdus on vajaa 170 mm. Kaikki tukivaijerithan vielä puuttuvat.

Vaikka pojat yrittivät riippua apinan raivolla, eivät saaneet mastoa 26 milliä enempää notkahtamaan menosuunnassa.

Yleensä ei ole noin kivaa. Todellisuudessahan homma on tätä. Pepe ja hiomakone jossain tuolla pölypilven keskellä. ”Jos työ olisi herkkua, herrat tekisivät sen itse.”

Kommentit ja hyvät neuvot:
email pekkajlh@sci.fi

Etusivulle