Cosmos 1100, vuosi 2005

Huonekalujen kasaus vei kevään joutoajan.


Perän linja piti paikata oikeanpuolen rungossa virheellisen katkaisun jäljiltä. Onneksi vastakkaisesta rungosta jäi sopiva siivu yli. Muodon olin piirtänyt vaneerille laipioiden mitoituksen aikana. Vesivaakalla sai linjan siirrettyä molemmille laidoille runkoa.


Peräpenkin lokeroiden luukut ja taivutetut etumaskit olivat alkukesän hommia. Keskimmäisen luukun sisäpintaan tulee peräankkurille ankkuriliinakela, 50 m kela mahtuu juuri ja juuri. Ajattelin saranoida luukun alas kaatuvaksi.


Kalusteet ovat edelleen valeessa eli kiinnittämättä paikoilleen, kasattuna muuten melko valmiiksi. Pöydän sopivaa korkeutta piti ihan kokeilla. Jalkaosa tulee ontto, puolen pöydän levyinen soikea pystyputki, jonne saa astiakaapin väsättyä sisään. Istujille on on tietysti jätettävä riittävät jalkatilat.


Luultavasti tulee raahattua kalut vielä kerran sisään pintaviimeistelyä varten, joka onkin sopivaa talvipuhdehommaa.


Kesän pääurakkaa, maston tekoa, varten piti opetella alipaineprässäys parilla ylimääräisellä 12 mm Divinycell levyllä, joille tein 450g biaksiaali lasista pinnat. 16 mm vaneeri toimi pöytänä, sen päällä rakennusmuovikalvo, lasikangas kasteltuna epoksilla, pvc levy, toinen lasikangas kasteltuna, karhennus- eli repäisykangas ja pintaan imu- eli ilmanjohtohuopa että saadaan ilmat välistä pois.


Koko komeus suljetaan ilmatiiviisti muovin sisään. Musta raita on tiivistysteippiä, oikeastataan mustaa ”sinitarraa” nauhamuodossa. Se tarttuu kiitettävästi melkein mihin tahansa ja pitää hyvin hanakasti kiinni. Päädyssä kokeilin halvempaa kaksipuoliteippiä, joka sekin toimii tasopinnassa vallan mainiosti. Imuliittimet piti kiinnittää ennen paketin sulkemista. Tämä täytyy kaikki ehtiä ennen hartsin hyytymistä.


Alipaineet hoiteli vanha kylmäkone, jonka imuputkeen liitin letkuhässäkän. Olihan taas liitin poikineen.


Paineita mittaili auton virranjakajan alipainekello (Saab 80 luvulta), jonka Pepe on sponsoroinut projektille. Taaempana omatekoinen logiikka (PIC16F84 ja rele, ovat jossain johtohässäkän alla).


Nämä imuliittimet ovat tehdastekoisia (myy Kevra Oy), painemittari on auton sylinterin alipaineen mittari, Biltema. Letku on verkkovahvisteista puutarhaletkua. Meni kyllä aika littanaksi, voisi olla tukevampaakin mutta kyllä se toimi silti.


Painemittarin anturin liitin on tehty standardi vesijohto-osista, vähän on spaklattu kulmia pyöreämmäksi. Tiivisteenä samaista mustaa teippiä kuin reunoillakin. Turhan tukeva muovi teki vekkejä alipaineessa.

Levy on kuin kaupassa tehty. Tuli vedettyä vähän liiankin tiukaksi/kuivaksi, anturin ryökäleen säätöruuvit luisuivat tärinästä. Kävi alipaine kerran yli 600 Hg millimetrin, mikäli mittariin on luottamista. Kelpaa kuitenkin mainiosti tarkoitukseensa eli sisustuslevyksi. Eli kova PVC vaahto (Divinycell tai vastaava) ytimellä on mahdollista tehdä itse kevyttä komposiittilevyä. [Kiinalaiset näyttävät myös myyvän pienehköjä alipainepumppuja sopuhinnalla/PJ]


Perätaso ja peräsinten kippilaatikot olivat melkoisen työläät. Laatikoiden viimeistely akselimekamismeineen saa kyllä jäädä ensi talven huviksi. Tason yläpuolelle tulee vielä vaneeriaskelma ja seuraava porras onkin konetilan lievästi sisäänvedetty luukku.


Konehuoneiden moottorikuilut ja peräsimen alasvetotaljan vaatimat rakenteet näyttävät tältä. Ahdas ja hikinen homma, vaikka H:n muotoinen osa oli jo kasattu talvella valmiiksi. Päälle tulevaa tasoa alapuolelta kannattavaa kolmiorimaa meni metrikaupalla, olihan varsinaista nykertämistä.


Tuplabunkkien alusrakenteet molempien runkojen keulahytteihin.


Lisäksi molempiin kajuuttoihin tulevat keskelle säilytyskaapit.


Maston muotti on 15 metriä ja risat pitkä. Piti tehdä aukko päätyyn ja kovakattoinen teltta valolevyistä piharakennuksen ja venevajan väliin.


Muotti piti ahtaa siltakannen alle latvan osalta. Toinen puolikas tehdään peilikuvana ja latvasta vaihdetaan vajaa kolme metriä toiseen päähän.


Mallikaarien päälle havuvaneerista sahattuja suikaleita. Arvelin niiden elävän vähemmän kuin umpipuurimat. Hentun Jukka oli säikytellyt sillä mahdollisuudella ja suunnittelijakin antoi vaneerin yhdeksi materiaalivaihtoehdoksi.


Epoksi levitetään muovilastalla, joka tunkee liemen rakoihin, toivottavasti. En mallikaariin ruuvausta lukuunottamatta kiinnittänyt rimoja mitenkään toisiinsa, paitsi jatkoissa alta palikalla. Epoksin kovettumisen ajaksi varmistin linjauksen nitojan hakasilla. Ja tietysti hiontaspakkelia päälle. Mastossa on piirustuksissa määritelty kaarevuus, pre-bend, muuten muotin kasaus olisikin ollut liian helppoa ;-) Kaarevuuden otin PC piirto-ohjelmalla suurentamalla ympyrän kaarta kunnes keskipiste ja ääripäät osuivat kohdalleen. CAD tyyppisestä ohjelmasta saa mitattua etäisyydet millin tarkasti, kunhan zoomaa tarpeeksi isoon mittakaavaan.


Parin spaklauksen ja hiontakierroksen jälkeen kaksi kerrosta epoksia pinnoitteeksi. Lopuksi pari kerrosta muottivahaa. Muotti jäi hivenen kulmikkaaksi, mutta masto on kuitenkin spaklattava ja maalattava päältä UV suojauksen takia.


Hiilikuitu suikaleiksi. 33 kg:n rullan hinta oli 1600 euron paikkeilla, eikä hukkapaloja viitsi kovin paljoa tehdä. Olihan tuuria, riitti sentilleen. Rullan pituus oli juuri 15 metrillä jaollinen ja hukkapaloiksi jäi vain tyven ja latvan kavennuskaistat. Nekin saa pääosin sijoitettua vahvikkeisiin.


Oli pakko numeroida palat kun on sama pää kesät ja talvet. Olfa rullaleikkuri oli mainio väline kuten aina. Koko rulla oli uni- eli yksisuuntakuitua, mutta siitä saa viistoon leikkaamalla 45 asteen palojakin, kuten muitakin suuntia.


Parempi myöhään jos silloinkaan..Timanttilaikalla saa lasikankaan sievästi viipaloitua halutun levyiseksi, pituuden olin määrittänyt rullalle kelattaessa. Maalarinteipillä tukemalla vähän leikkauskohdan molemmin puolin reunasta tuli ihan hyvä. Nauhatavara onnistuu siis omatoimisestikin, niin kuin arvelin.


Koevedos viime tipassa, talkooporukka oli tulossa seuraavana päivänä. Puhallinlämmittimellä annoin vähän lisälämpöä, mutta siitä huolimatta kappale ehti vain puolikovaksi, kun se jo piti repiä pois tieltä. Antoi kuitenkin sen tiedon ja kokemuksen mitä pitikin. Oli ihka ensimmäinen kerta kun hiilikuitua käsittelin. Notkea West Pro-set imeytyi tosi hyvin hiileen.


Talkooporukka tuli puolilta päivin. Muotin päälle ohut muovikalvo ja menoksi. Jokainen hiilikuitukerros kyllästettiin erikseen mitatulla epoksimäärällä.


Koko komeus katettiin repäisykankaalla, sen päälle ilmanjohtohuopa ja muovikalvo tiivistysteipillä.


Imusuulakkeet, 6 kpl, sekä alipaineanturi paikoilleen ja imu päälle. Urakka kesti kaikkiaan seitsemisen tuntia, talkooporukkaa oli kahdeksan henkeä. KIITOS, taas. Varustamon hytti on varattuna....


Pro-Set epoksin speksit suosittelevat 8 tunnin jälkikovetusta 60-80 asteen lämpötilassa, joten muutaman kokeilun jälkeen tein kuudesta tehdastekoisesta 150W halogeenilyhdystä lämmittimen. (Kokeilut näkyvät hiiltyneenä puuna telineessä, halogeenipolttimo ON kuuma!!)


Digitaalianturi mittaa lämpötilaa (DS1620), vieressä tavallinen mittari. Jätin imuhuovan paikoilleen varjostimeksi ettei halogeenivalon säteilylämpö imeydy liiaksi mustaan hiileen.


Logiikka on tällä kertaa lähes esittelykelpoinen alipainevärkkiin verrattuna. Kotelointi on joku karamellirasia, tulikin karamellin korea.... PIC16F84 taas, pari relettä, lämpöanturi, reaaliaikakello, numeronäyttö sarjaohjattuna moduulina. Piirilevy oli joskus tullut tehtyä muuhun käyttöön mutta sen kalustus oli kuin tehty tähän hommaan. C-kielinen ohjelmointi omatekoisena. Pelasi kuin junan vessa ;-).


Jälkikovetus hoitui 2,5 metrin pätkissä, 18 tuntia / pätkä. Lämpöä kun sai nostaa vain 10 astetta tunnissa, 22 asteen noston jälkeen tunnin seisokki, sitten taas 10 astetta tunnissa tavoitteeseen asti,(minulla se oli 62 astetta, että tuli hystereesikin huomioitua) jossa pidetään 8 tuntia. Lasketaan alas 10 astetta tunnissa 35 asteeseen jossa pidetään pari tuntia ja sen jälkeen virrat poikki. Ilman digitaalilogiikkaa ei olisi mennyt sinne päinkään. Nyt tuli viimosen päälle speksien mukaan homma hoidettua.

Lämpöeristeenä vuorivillalevyistä ja vähän lasivillastakin tehty korttitalo. Nousi ihan nätisti tavoitteeseen eli 60 asteeseen. Oikeastaan vähän liiankin hyvin. Pari pehmeämpää laatua olevaa pistoketta suli surrealistiseksi taiteeksi. Ilmeisesti yläosassa on vähän korkeampi lämpö kuin alhaalla, jossa anturi oli.

Maston puolikkaaseen tuli sisuskaluja piirustusten mukaan.


Vantin kiinnikkeet...



Joita piti vähän rutistaa puisilla saksilla määrämittaan.


Puolikas irtosi muotista vastaan hangoittelematta ja hinasin sen katon rajaan pois tieltä. On se nätti kuin sika pienenä ;-) Eikä paina kuin kolmisenkymmentä kiloa! Seuraavaksi latva ja tyvi muotista vaihtoivat paikkaa. Kahdella oikeanpuoleisella puoliskolla kun ei oikein hyvin saa mastoa aikaiseksi.


Kaivoin ruuvit esiin poralla ennen latvaosan katkaisua ja siirtoa, mallikaaret kun piti saada elävinä talteen.



Latva uudelleen rimoitettuna. Jatkoksissa piti vähän improvisoida. Ja eikun spakkelia päälle, lisäksi pari epoksikerrosta ja vähän muottivahaa.


Kolme viikkoa oli vierähtänyt edellisistä talkoista. Nyt jo kokenut porukka tiesi mikä on homman nimi.


Yhden aika meni melkein kokonaan sopan sekoituksessa. Koneellista sekoitusta on pakko käyttää tällaisissa määrissä.


Viimeistä viedään. Pintakangas on ohutta lasia.


Reunojen siistiminen, tiivistysteippi ja säkityskalvo paikoilleen. Ei ollut ihan halpaa muovia, mutta olihan sitkeää. Ilman teräasetta ei pystynyt edes imuliittimien kuuden millin liitintä saamaan läpi. Varovasti käsittelemällä ohuehko rakennusmuovikin käy, mutta tulipahan kokeiltua tätäkin.


Edelliskerrasta viisastuneena kiinnitettiin päihin erityistä huomiota. Ovat varsin ongelmallisia tiivistää. Kiitokset taas talkooväelle!


Maston ohella tuli siltakannen alusjäykisteetkin tehdyksi.


Päihin vähän uretaanivaahdosta muotokappaletta, spakkelipyöristyksiä koko pituudelle ja lopuksi suunnattua päälle.


Viikon verran jälkikovetusta taas ja sen jälkeen pääsi maston sisuskalujen kimppuun. Mm. nostimien sisäänvetohelat, lasikuitukomposiittia tietenkin.


Alumiinilattaa sisäpuolelle sauman kohtaan isonpurjeen kiskon vastakappaleeksi.


Ja eikun nippuun, talkooporukka näyttää kovin tutulta...


Pitkät puristimet loppuivat auttamatta kesken. Kaikkia mahdollisia konsteja piti käyttää, kuten kuormaremmejä ja vanhoja kunnon surriköysiä rimanpätkillä kiristäen. Alempi puolikas jätettiin muottiin kiinnitämisen ajaksi. Vaakitettu muotti pitää huolen suoruudesta.


Ilta ehti pimetä kun masto oli lopulta nipussa.


Seuraavaksi biaksiaali hiilikuitunauhat puolikkaiden liitossaumojen peitoksi. Jo on aikakin, talvi tunkee päälle. Autonkin saisi taas talliin talveksi.


Yllättävän lämpimän syksyn luultavasti viimeinen epoksihomma ulkona: konehuoneiden kansikappaleiden taivutus. Sahattu alta tasavälein pyörösahalla poikittaisia uria, jotka on täytetty epoksikitillä ja kiinnitetty paikoilleen kovettumaan muotoonsa. Urat täytyy vielä peittää lasikuitunauhalla, mutta sen saa tehtyä sisätiloissa.

Kommentit ja hyvät neuvot:
email pekkajlh@sci.fi

Etusivulle