Cosmos 1100, kesä 2003
Keulapuomin päiden kate oli samaa kuin keskiosassakin: kaksinkertainen 4 mm okoume-vaneri, viistosaumajatke totta kai. Törmäyslaipioon tuli lankunpätkä alapönkäksi kannen alle vastustamaan puomin ylöspäin suuntautuvaa kuormitusta. Olisi sen voinut tehdä vanerikatteen päällekin.
Puomin tyvien päälle tulevat "seagull striker'in" eli puolikkaan saalingin tapaisen tukirakenteen vaijereiden tukipisteiden komposiittikiinnikkeet. Hienosta nimestä huolimatta ne ovat sangen yksinkertaiset: 25 mm ruostumaton putkenpätkä, joka on suunnatulla eli 1-akselisella lasikuidulla laminoitu laajalle alueelle kuormituksen suuntaisesti.
Kansien muotokappaleiden sisäpuolinen laminointikin piti hoidella jossain välissä.
Seuraavana oli siltakannen pohjan kiinnitys. Ensin vähän lisää lasia yläpinnalle. Kertaalleen käytetty repäisykangas sopii mainiosti suojaamaan pohjalevyä ja silittämään sen pintaa. Loppui vähän kesken ja etureunaan laitoin vain jatkosaumojen päälle, jolloin ei tarvitse hioa viimeistelyvaiheessa niin paljon. Leveydestä vähän pois ylimääräistä pyörösahalla, lautaa vasten on hyvä sahata suoraan.
Tavallinen talkooporukka, Pertti ja Kari hoiteli pohjalevyn kiinnityksen spakkelilla (oikeanpuolen rungon keulahytti on sitten vapaa vain satunnaisesti ;-).
Reunat tasattiin vaneripalikoilla ruuveilla kiristäen, tarpeen mukaan sisä- tai ulkopuolelta. Keulan jyrkimpään kohtaan oli suunnittelija neuvonut sahaamaan sisäpuolelta uria pyörösahalla taivutuksen helpottamiseksi. Unohdin koko jutun siinä hässäkässä, PVC-vaahto on balsaa notkeampaa taipumaan ja viimeiseltä metriltä puuttuu vielä tässä vaiheessa 600g/m2 lasiakin.
Seuraavana päivänä tukipalikoiden irrotus, sauman viimeistely spaklaus ja pari biax lasinauhaa pitkittäissaumojen päälle.
Laipioiden liitokseen pyöristys epoksista sekoitetulla spakkelilla suosikkityökalullani, joka on muoviletkun pätkä. Lasinauhat seuraavana päivänä.
Puomin laitojen paikkeille tuli lisää alapönkkää vanerista, jotka laminoitiin biaksilla molemmilta puolilta.
Spinnupuomin alasvetäjien helat päätin tehdä myös komposiittirakenteena. Rostariputket 1-suuntakuidulla vanerikaistaleisiin kiinni. Päät ovat vinossa vähän enemmän kuin kyljet kiinnityskohdalla, puolittaen spinnupuomin vetosuuntaa eteenpäin. Repäisykangas ('peel ply') osoittautui mainioksi välineeksi tämäntyyppisen laminaatin tiivistämisessä.
Raa'asti vain reikä ehjään kylkeen ja vaneri kiinni yläviistoon
vedon suuntaisesti törmäyslaipioon laminoiden (kuvassa montun
pohjalla). Spakkelia taas tiivisteenä ja muotoiluksi. Myöhemmin
ulkopuolelle parit lasikerrokset.
Itse alasvetovaijerit (spektraköyttä?) tulevat järeään 12 mm D-sakkeliin, joka kiinnitetään tapin sijasta pitkällä pultilla putken suuntaisesti sisäpuolelta. Sakkelia varten rälläkällä pari kapeaa uraa putkeen poikittain. Sama idea seagull strikerin kiinnityksessä ja maston vanttien rustiraudoissa, joissa tosin on 16 mm sakkelit ja -pultit 32 mm putkessa.
Puomin päät uhkasivat hukkua kaiken sen laminaatin alle mikä päälle mätettiin biaksia ja suunnattua. Epäilemättä puomiin kohdistuu melko rajuja kuormia, keulastaagi kun on sen varassa. Ilman tukivaijereitakin ei juuri hytky miehen painosta vaikka etäisyyttä on yli viisi metriä runkojen välillä. Puomin alapuolinen kylkipala kuvassa on laminoitu ennen kannen kiinnitystä, jolloin sisäpuolelle saa laminoitua alas vetävät suunnatut kuidut. Eipä sitä kanttakaan muuten saisi pudotettua paikoilleen.
Rustiraudat myös komposiittina. Aluksi putken pätkä laipiolevyn hukkapalaan puoliksi upotettuna ja tietysti epoksia väliin liimaksi. Sivuissa on melkein viitisen milliä ylimääräistä laminaattilevyä sivuttaistukena, samat kuin on laipiossakin kerroksia.
Keulakannet paikoilleen, räikällä varustetut kuormaremmit osoittautuivat hyviksi puristimiksi. Tavalliseen tapaan ensin spakkelilla liimaten ja päivä pari myöhemmin lasikuitunauhaa sauman päälle.
Tulihan nätti, jos nyt laminaatista voi sellaista sanoa. Repäisykankaalla kiristäen alaspäin ja lastulevyillä sivuilta prässäämällä saa täysin alipainelaminaatin veroista jälkeä. 1-suuntakuitua putken päällä reilut kuusi milliä pituudet hajotettuna 40-120 cm alueelle eli laminaatti ohenee alaspäin tasaisesti. Repäisykangas näköjään ei riitä puristuksen alla eristeeksi hartsin ja lastulevyn väliin, hartsi tulee paineen alla kankaan huokosista läpi. Kuvan alareunan puristuksessa käytetyn lastulevyn joudun irrottamaan jyrsimellä ja taltalla alla olevasta repäisykankaasta huolimatta. Tarttui nimittäin aika lujasti kiinni ;-) Kuvassa näkyy repäisykankaan kiristysmekanismi "mutkat suoriksi" kahden puristavan levyn välissä. Repäisykankaan päähän kierretty rimanpätkä ensin kiinni ruuveilla alempaan levyyn ja ylempi levy kiristää sen tiukalle kun levyä painetaan puristimilla päälle.
Seuraavana vuorossa oli keulakannen poikittainen muotokappale. Talkooporukan voitte arvata ;-) Kuormaremmit olivat taas avuksi puristimina. Pari päivää myöhemmin saumojen spaklaus ja biaksial-lasikuitunauhat päälle.
Tasokansissa ei kauan mennyt. Sikakalliit levyt hupenivat kolmessa päivässä palasiksi.
Ohjaamon pitkittäispenkit piti kasata ennen kansilevyjen sovittamista, koska selkänojat toimivat suoraan kannen toisen reunan alatukina. Kaarevuus seuraa kannen sivuprofiilia.
Irtopaloina sovitetut levyt liitettiin viistoliitoksilla, mikä balsasandwichissä tarkoittaa pintalasin viistoamista viiden sentin matkalla molemmissa kappaleissa. Lasia saman verran kuin alkuperäisessäkin eli Duracore-tehdaslevyissä 600g biax. Olihan tiukkaa kamaa! Nauhasantaajan uudella r40 nauhalla sai enintään parin metrin verran saumojen viisteitä, se kun kului loppuu ja piti vaihtaa. Eikä 600g ole kuin millin verran paksuudelta lasikuitua.
Tuli ahnehdittua kerralla molempien puolien sauman liitos. Paketissa on alimmaisena suojamuovikalvo pöytää vasten, sitten repäisykangas, lasikuitu kasteltuna ja sauma samoin ennakolta. Levyjen väliseen saumaan vedin vähän sakeutettua hartsia, jos rako oli yli millin. Pinnat kastelin joka tapauksessa. Levyt ladotaan päälle seuraavaksi ja yläpuolella samat kerrokset käännetyssä järjestyksessä. Muovin päällä on levypala, jolla saadaan puristusta, reunassa puristimella ja keskellä läpi pöytälevyvaneriin vedätetty ruuvi. Tulee tietysti reikä, mutta spakkelia levitellään kuitenkin joka käänteessä, ylimääräiset reiät saa helposti umpeen.
Vihdoin loppui aitajuoksu, ainakin ohjaamon ja salongin välillä. Kajuutan takaseinän yläkaaren kiinnittämisen jälkeen uskalsin lopulta sahata oviaukon auki. Yläkaaressa on tukevasti 1-suuntakuitua vahvikkeena, lisätty ennen kiinnittämistä. Olihan taas epoksilla läträämistä. En uskonut kastellessa laskettua hartsimäärää, kun näytti jäävän puolikuivaksi koko kuitu. Ylimääräinen puoli kiloa valui kuitenkin yli puristusvaiheessa, olisi pitänyt vain uskoa laskelmiin. Tulihan epoksivahvistettua lattiaa autotalliin :-(
Kommentit ja hyvät neuvot:
email pekkajlh@sci.fi