Cosmos 1100, kevät-kesä 2003
Kevät käynnistyi vähän laiskasti, talvellakaan ei oikeastaan mitään mainittavaa tullut aikaan. Vasta toukokuussa tuli jotain näkyvää tehdyksi. Kohteena oli keulakannen poikittaisen muotokappaleen sisäpuolen hiominen, spaklaaminen, pinnoitus biaksiaalikankaalla kuten ulkopintakin.
Talven aikana oli kuiva ilma, n. 55-60%, kutistanut puuta niin paljon että käsittelemättömät osat vetivät sisäänpäin käppyrään. Kaikkein viimeksi olisin sitä arvannut. Aina sitä vaan oppii uutta :-( Alapuolella kuvassa näkyvä valkea muotokaari on se sama, minkä päällä kappale on tehty. Noin kymmenen sentin kaartuminen reilun puolen metrin leveydessä. Kannettiin ulkohalliin, jossa on suurempi ilman kosteus, toivottavasti palautuu ainakin osittain. Kiitoksia vinkistä Jukka Hentulle. Nyt sitten tiedän mitä hän tarkoitti pari vuotta aikaisemmin... Rungot eivät vedelleet (onneksi) mihinkään suuntaan, koska kosteus eli työtila pysyi samana koko tekemisen ajan.
Keulakappaleessa tuli vedettyä väkisin muotokaarilla muotoonsa. Puu ei tykännyt siitä, halkeamat näkyvät pitkinä painumina ulkopinnalla. Tuli vähän ylimääräisiä spaklaushommia. Taas lähti ruhtinaallisesta yhden (1) tonnin kantavuudesta puoli kiloa :-(
Muita keväthommia ovat poikittaisen keulapuomin viimeistely. Ensin kannakerimat kansivanerille ja vahvikekappaleet päihin ja keskelle. Kyllä se puomi siellä jossain puristinkasan alla piti olla... Kansi on kaksinkertainen 4-millinen gabon- eli okoumevaneri, jatkot viistosaumoilla tulossa kuvassa lattialla.
Puomin päällyksen teossa tuli tavanomainen hässäkkä. Olin suunnitellut vedättää pitkähköillä tasakantaisilla ruuveilla paketin kasaan. Kovettaja oli tietysti nopeaa, kun tuo alkukesän lämpötila oli mitä oli. Toinen reuna meni hienosti, mutta ensimmäistä ruuvia toiselle laidalle vedättäessä totesin, että ei tule mitään. Kummasti sitä adrenaliini vilkastuttaa ajattelua, toiminnasta nyt puhumattakaan. Reilussa vartissa sain kehiteltyä painikelaudat ja kiinnikkeet puristimille. Puomin puolipyöreä muoto kun ei ole paras mahdollinen puristimen kiristämistä varten. Aika riitti juuri ja juuri. Lopputuloskin on vähintään tyydyttävä. Kuka muuten sanoi, että vaneri muka ei taivu kahteen suuntaan yhtäaikaa?
Seuraavaksi kuitu puomin keskiosan päälle, lattiatasolla on helpompi laminoida kuin parin metrin korkeudessa. Päiden katevaneri ja -kuitu kiinnityksen jälkeen.
Puomi sovitetaan paikoilleen. Tämä oli se vanha kunnon hyvä saha. Lasikuitu-epoksin jälkeen se on vain vanha saha. No, ainahan sen voi teroittaa...
Kiinni rätillä vähän joka puolelta. Johan on kumma ellei pysy
kiinni. Palauttelin taas mieleen, miten se alapuolelta ylöspäin
laminointi tapahtuikaan:
kastellaan pohja, poimitaan pudonnut lasikuitu ja karistellaan roskat
hartsista, pidellään kiinni toisella kädellä, rullataan päältä.
Irrotetaan telaan kiertyneet biaksin sidelangat toisella kädellä,
nostetaan nyt jo läpikastunut lasikuitukangas toisen kerran lattialta,
karistellaan eri roskat kuin edellisellä kerralla. Paitsi jos sattui
putoamaan puolitoista metriä syvään ja puoli metriä leveään märkään
kuiluun... jne. Epoksi on tietysti nopeaa, koska lämpö on niukasti
kuusitoista astetta. Kumma kyllä lopputulos muistuttaa hämmästyttävästi
kelvollista laminaattia? Hei, tämähän on kiva harraste ;-) Homman
tarkoitus olikin alunperin että työasiat eivät tule mieleen tätä
tehtäessä. Eivät tule!!
Kommentit ja hyvät neuvot:
email pekkajlh@sci.fi