Cosmos 1100 projekti, loppuvuosi 2006

Koska lattialevyt tulevat pysyvästi kiinni laminoiduiksi, asensin jokaiseen lattian alaiseen umpilokeroon yksinkertaisen vesianturin. Siihen kelpaa valmiin raitalevyn palanen, jonka joka toinen raita on kytketty + ja joka toinen – johtimeen. Pinnan kastuminen on helposti havaittavissa yksinkertaisella elektroniikalla. 8-napaisella johdolla sai 4 anturia yhdellä johdolla. Liittimistä toisessa päässä tullee aika viritys, saa nähdä.

Antureiden veto on simppeli homma, siihenhän ei tarvita montaa työkalua, eihän? Puukko ja mitta ovat tietysti vyöllä.

Lattialevyjä kannattaa hillitön määrä kolmiorimaa. Ja lokeroita riittää. Kaikki umpilokerot laskien niitä on yli 20 kummassakin rungossa!

Lattialevy liimataan kiinni notkealla epoksikitillä.

Kulmat pyöristetään ja päälle biaksiaalinauhat

Samaan aikaan toisaalla:
ylimääräiset maston latvasta pois. Kuviosaha metalliterällä leikkaa mukavasti hiilikuitulaminaattia.

Seuraavaksi vantin- ym. kiinnikkeiden kimppuun. Salaisuus piilee karhennuskankaan (eli repäisykangas, peel ply) alla ;-) Kuvan vasemmassa reunassa nostimen sisäänveto. Nostin tulee ylhäältä päin kääntöplokin kautta (tyvi kuvassa oikealla)

Spinnun, genaakkerin, screecherin tms. nostimen yläplokin D-sakkelin kiinnitys: putkenpätkä ja lujasti suunnattua kuitua päälle. Tulikohan liioteltua? Em. purjeet ovat lentäviä, ilman staagia.

Ja Hei, taas me spaklataan... Niuho kun olen niin piti ottaa vielä täydennyskierros uusintana.

Spaklauksen kovettuessa vaikkapa vesi- ja viemärilinjojen kotelointia lattianrajaan. Puolikas jonkun vanhan sadevesirännin yli jäänyttä muovista syöksyputkea toimittaa kotelon virkaa.

...tai päälaipion ikkuna- ja oviaukkojen reunavahvikkeita, suunnattua kuitua pitkittäin. Notkea 3 mm paksu vaneerinkaista pakkausteipillä suojattuna muotopuristaa löysät pois tai ainakin pitää roippeet koossa kovettumisen ajan. Reunaa jyrsitty auki reilun viiden millin syvyydeltä. Yläjyrsimen lieriöterä puree PVC vaahtoa porakoneen kierroksillakin, eikä syö pahasti lasikuitua.

Aina maston välihionnan pölyn laskeutuessa sisäkalujen kiinni lätkimistä:
Keulabunkan porrasaskelmia, vaatekaappeja,

... seinäkaappeja. Liukuovikaapissa kulman pyöristys, ettei ulos ryömivä pistopunkan asukas kolhi itseään.

Märkävaatekaappi käytävän varrelle. Tätä ei ollut alunperin piirretty, tietäähän ne Aussit, pelkkää hellettä ;-) Kaappiin tulee oma tuuletuksen- ja lämminilmaputkien sivuhaarat.

Siltakannen pohjan etuosa on vaahtopäiden kiukun kohteena kovemmassa kelissä. Siksi äänieristysmatto on hyödyllinen keulapunkan pohjalevyn alle.

Tuleekohan sitä vanhuuttaan laiskaksi, kun en viitsinyt yksin laminoida pohjajäykkeiden siltakannen alle tulevia suunnattuja kuituja, vaan piti kutsua minitalkoot.
Tiukka mutru huuleen, sanotaan laulussakin.. Miksi en ole aiemmin keksinyt esiliinaa. Helpottaa huomattavasti housujen riisumista illalla.

Tutun näköisiä tyyppejä, taas. Kolmen miehen ryhmä: yksi kastelee edeltä ja lopuksi jäljestä, toinen levittää märän päälle valmiiksi kaistaksi rälläköityä suunnattua kuitua rullalta ja kolmas pitelee kuitua kiinni ja huutaa apua.... (jotenkin niin se muistaakseni meni)

Porrasaskelmia rungon ja salongin välille kumpaankin runkoon. Alin ja kuvasta vielä puuttuva ylin askel ovat kiinteitä, keskimmäinen on irroitettavissa parilla siipimutterilla. Keskelle tulee hätäpoistumisluukku, jonka saa auki myös ulkopuolelta tarkastusluukun kautta ilman työkaluja, samoin porrasaskelman. Avomerikatsastus A1 luokkaan vaatii tällaiset luukut ja ne ovat alkuperäisissä piirustuksissakin.

Kaiken aikaa ankara maston välihionta jatkui. Kohoutumat ovat päälle laminoituja nostinvinssin ja nostimien köysilukkojen alustoja. Ylempänä näkyy yhden nostimen ulostuloaukko, tässä vielä ilman heloja. Vähämutkainen nostimen reitti mahdollistaa toivottavasti helpon isonpurjeen laskun, siksi nostimet suoraan mastolla eikä vedettynä ohjaamolle. Tämä toimivaksi havaittu niksi on pihistetty, eikun benchmarkattu Reijon Lagoon 40:stä.
Tarkastuslaskennassa selvisi, että mastossa on tosi paljon neliöitä. Kehämitta ei ole kovin kaukana metristä ja pituutta viisitoista metriä. Tulihan se tyvi sieltä vihdoin vastaan. Retale on niin kevyt, että pystyin yksin siirtelemään ja kääntämään mastoa ilman isompia ponnisteluja. Masto on tuettu viidestä pisteestä pukeilla.

Pohjamaaliksi liuotteetonta epoksimaalia, hiilikuitu kuultaa vähän läpi. Koivut sirottelivat koristeita tuoreeseen pintaan. Sitä kyllä hiotaan vielä monesti.

Luukkujen alustat piti saada suoraksi. Sallittu toleranssi kaartumiselle 1 mm! Kovalla spakkeliseoksella ja suoralla levynpalalla sai parilla työstökerralla siitä kelvollisen.

Huulletut luukut saa ilman erityisiä sisäkehyksiä siistiksi sisältäkin, vähän silitystä ja maali päälle.

Keulakajuutta oli vähän hämärän oloinen ja tein salongin etuikkunoiden alle pienet valoaukot alakertalaisia varten. Toistaiseksi kiinteät ikkunat 8 mm akryylistä, mutta valoaukko on täsmälleen Lewmarin pienimmän avattavan avomeri-ikkunan aukon kokoinen. Tarvittaessa se on helposti vaihdettavissa. Muovikalvo alipaineteipillä kiinnitettynä tiivisteeksi valeasennukselle. Kondenssia kun tahtoo talvella tippua aikalailla. Vuotojahan ei tietenkään huolitellussa katoksessa ole ;-)

Kiinteiden ikkunoiden kehysrakenteet teettivät kaksikerroksisina melkoisesti töitä. Etummaiset kulmaikkunat kaartuvat aika lailla. Toistaiseksi on kaarevissa ikkunoissa tilapäinen 4 mm akryyli. Lopullinen versio etukulmissa on 10 mm akryylia ja sivuilla sekä takana 8 mm. Niin paksu akryyli ei suostu taipumaan paljoa ja vaatii siis lämpömuovausta. Muotteina toimivat mainiosti aukoista pois leikatut kappaleet. Kaksikerroslaminoitu kajuutan kylkivaneeri jossa on molemmin puolin vielä ohut lasikuitukangas, säilyttää muotonsa irti sahattunakin.

Suorat ruudut saa valmiiksi pelkällä sahauksella. Tässä vielä suojakalvot molemmin puolin naarmuttumista ja likaantumista vastaan. Akryylit, kuten luukutkin, irroitetaan vielä pintakäsittelyn ajaksi. Nyt ne ovat alipaineteipillä (eli -massalla) miten kuten tiivistetty talven ajaksi. Takaseinän suorien pintojen ikkunoiden sisäkehykset ovat vähän paksumpaa yksinkertaista vaneeria, viistosaumoilla jatkettu ja liimattu yhdeksi kappaleeksi, kuten myös kajuutan kylkien kehykset. Yhden kerroksen käsittely vaatii vähemmän työtä ja takalasit ovat aika hyvin suojassa myrskyssäkin. Kaartuvat kehykset on pakko laminoida kahdesta vaneerista muotoonsa. Kaikkien kehysten sisäkulmat on pyöristetty yläjyrsimellä ennen kiinni liimausta.

Siitä se etenee, nyt vähän talven lepokauden hidastetulla vauhdilla. Ensi kesänä loppusuora, toivottavasti. Yritys on saada ensi elokuun alkuun kippo veteen, saapas nähdä....

Kommentit ja hyvät neuvot:
email pekkajlh@sci.fi

Etusivulle