Cosmos 1100 projekti, syksy 2010

Sinne se lähti vesielementtiin...


Tuntuu siltä, kuin pihalta olisi jotakin kadonnut! Vaikka vielä tänne vähän jäikin...


Porvoonjoen suiston lähelle on sen sijaan ilmestynyt jokin kummajainen.


Vielä kevyessä lastissa ja takapainoisena, kelluu hivenen korkeammalla kuin CWL eli konstrutiovesilinja, jossa pohjamaalauksen raja on. Paino pukkeineen n. 3400 kg sanoi nosturin vaaka autoon nostettaessa. Puomi ja kölit puuttuivat siitä, mutta pukin paino lienee vähän ylikin niiden painon. Työkaluja ja muuta ylimääräistä rompetta oli varmaan lähemmäs sata kiloa mukana.


Tekemistähän vielä riittää vesilläkin sisällä ja "vähän" ulkonakin. Kölit/kölikuilut olivat hiukan ahtaat, vaikka kuinka tiesi sitä varoa ennakolta. Ei ehditty varmistamaan sujuvuutta kuivalla maalla loppuun asti. Ei sitä vaan opi kuin lyömällä päätä seinään... ;-( Vasen köli meni pienellä viilauksella, mutta oikeanpuoleinen köli saa odottaa kevättä. Ahtautuma kun on kuilussa vesilinjan tienoilla, eikä kukaan ilmoittautunut vapaaehtoiseksi sukeltamaan. Sortuu tietysti purjehdittaessa hieman enemmän yhdellä kölillä.


Keulatrapetsiverkkojen kiinnitys jäi sekin tekemättä ennakolta. Olipahan vähän jännempää veden päällä. Hämmästyttävää kyllä, tässä hommassa ei uhrattu Ahdille juurikaan työkaluja, eikä kukaan saanut merivesikastetta.

Pari vuotta käytetty trapetsiverkko, saatu perintönä Lagoon katista, kiitos Reijo. Istuu kohtuullisesti, kunhan loputkin kiristysnyörit saadaan kiinnitettyä. Reunoilla sähköputkea ja naruna 6 mm DynaOne köyttä, joka murtolujuus on järjettömät 2700 kg! Ei ole arka UV säteilylle, mikä oli tässä tapauksessa tärkein valintakriteeri. Jokunen vuosi sitten tunnettu multimies hukkui, kun trapetsi petti alta.


Vanttien yläkiinnikkeet ovat paksumpaa DynaOne köyttä. Etustaagin köysi on pujottava suoraan mastoon, sivuvantit kiinnitetään läpi menevällä rostaritangolla. Köydet päästävät siipimaston kääntymään sujuvasti halssia vaihdettaessa (mikäli ei ole laiska miehistö, joka pitää maston suoraan menosuuntaan ;-).


Mastoon on saatu kiinnitettyä keularulla profiileineen, sekä nostimet ja vantit. Murphyn lain mukaan tietenkin mastoon ujutettu nostimien vetolanka oli katkennut jonkun terävähampaisen työkalun toimesta ja täksi syksyksi laitettiin nostimet maston ulkopuolelle.


Oli pientä vekslausta maston nostossa. Nousi se sentään vihdoin pystyyn. Olisi mennyt suhteellisen helposti, jos olisi voinut laskea suoraan alas mastokenkään, mutta nosturin varsi oli tähän hommaan vähän lyhyenlainen. Onneksi paino on vain alle sata kiloa, vaijerit ja keulaprofiili lisäksi.


On se hulppean näköinen, vaikka itse sanonkin. Vanha telakkamestari julki toi totuuden: UFO se on! Myönnetään ;-)


Sisäpuolella vallitsi työkalujen ja varusteiden sekamelska. Vaimo pakotti ;-) raivaamaan näkymää ja peitti pahimmat liinalla kuvan ottamisen ajaksi. Niin, tämän väriset ne patjat ovat, vaikka vihreän sävy on kohtisuoraan katsottuna voimakkaampi. Pöytääkään kukaan ei ole ehtinyt käsitellä, hyvä kun saatiin kiinnitettyä, sekin oikeastaan talkoomiehistön pienen kapinan ansiosta. Balsaytimen palikat näkyvät pöydän epoksipinnan läpi. Jos vaikka jätänkin sen lakkapintaiseksi? Reunalistat? Sitten joskus :-) Navigare necesse est!


Veski sentään on toimintakunnossa septijärjestelmää myöten. Sisämaalaus on yhden kerroksen jäljiltä, joka kuultaa läpi. Keväällä toinen kierros.


En edes muistanut omistavani noin paljon työkaluja. Vielä asentamattomien varusteiden määrä ei sen sijaan yllättänyt.


Ison levangissa on ploki poikineen, köysistä puhumattakaan. Talja 8 tai 4 kertainen, 2-päinen köysi ja kaksois rapuknaapi lukkona. Kaksoislevankivaunu liikkuu 4 kertaisilla taljoilla, lukot keskellä, päättymätön köysi eli löysä pitkä lenkki knaapilta toiselle.

Ruuvatut D-sakkelin tapit ryökäleet avautuivat itsekseen tärinässä. Onneksi saatiin kaikki kiinni ajoissa ilman sukeltamista. Silmukkapäiset tapit on helpompi varmistaa pätkällä rostari- tai messinkilankaa, mutta osassa oli vain suorauraruuvi, pitää kiristää hartiavoimin tai lisättävä ruuvilukitetta.


Takilaa virittämässä, niinkuin kaikkea muutakin varustelutyötä tekemässä, oli vakiopoppoo, kiitos taas. Paljonkohan olen purjehdusvelkaa? No, maailmanympärimatkalla tarvitaankin pysyvää hyvää ja luotettua miehistöä ;-)


Päivän päätteeksi pieni koeajolenkki pelkällä fokalla. Isoa kun ei ehditty virittää yhden päivän aikana. Kulkee yllättävän nätisti ja nousee ylös tuuleen kohtuullisesti heikolla tuulella. Oli siis ihan ensimmäinen purjehdusmatka, noin kolme mailia.


Seuraavana päivänä saatiin isokin ylös, tosin vain ykkösreiviin asti. Uudet liu'ut jumittuivat ylimpään kiskon jatkosaumaan, eikä viitsitty käyttää väkivaltaa suuressa määrin. Uskoisin, että pieni vaunujen liukupintojen kuluminen korjaa ongelman itsekseen. Ovat uutena melkoisen kireitä.


En kutsuisi tätä purjehtimiseksi, osittain hallittu ajelehtiminen kuvaa toimintaa paremmin. Tuuli kun oli lähes nolla, kuten nopeuskin ajoittain. Todella pieni henkäys antoi ohjausnopeuden, pari kertaa jäätiin piihin poikittain (ei tuulen silmään, jota usein virheellisesti piiksi mainitaan). Osasyynä oli varmaan myös puuttuva toinen köli, mikä aiheutti tasapainottomuutta.


Mihin tässä kiire olisi? Ainoa mikä pelotti, oli liian hatarasta vaneerista tehty ohjaajan seisonta-alusta, joka uhkasi sortua alta. Voihan sitä istuakin. Alusta menee keväällä uusiksi.


Lokakuun toinen päivä, kello 13, upea keli, kaikki hyvin. Oli siis toinen koepurjehdus menossa, ykkösreivi sisällä, tuuli n. 1 m/sek tai sitten ei.


Sinne se jäi odottamaan seuraavaa tapaamiskertaa.


Eräänä viikonloppuna testattiin veneessä yöpymistä ja lämmityslaitetta. Olikin hyvä testi, aamulla oli kansi jäässä ja ilma pakkasella, mutta maisema oli upea.


Lokakuun alussa päästiin vähän pidemmälle koeajolle: Emäsalon ympäri ja tuultakin riitti. Tällä kertaa sidottiin ykkösreivi tarkoituksella kiinni.


Näkymä ruorimiehen penkiltä. Masto oli sidottu keskiasentoon, mitä nyt löysät köydet päästivät mastoa kääntymään tuulen mukana parikymmentä astetta. Ei ole vielä ehditty takiloimaan kääntötaljaa.



Juokse ratsu reipas.... Juoksikin parhaimmillaan reilut 14 solmua, mikä reivattuna tiukahkossa vastaisessa on minusta ihan hyvä. Oltiin vielä saariston suojassa, jolloin aallokko oli matalampaa.


Avoimella Suomenlahdella tuulta riitti, kuten aaltojakin. Tässä ollaan Haxalön eteläkärjen tienoilla. Miksi aallot eivät koskaan valokuvissa näy kunnolla ;-(


Emäsalon silta altapäin katsottuna. Alituskorkeus on 18 metriä. Mahtui se siitä, niinkuin oli laskelmoitu. Vindexikin säilyi latvassa.


24.10. oli tarkoitus nostaa eli vetää vene kuiville. Melkein onnistui. Pyörillä varustettu pukki osoittautui liian hataraksi lievässä kuopassa. Osasyynä, tai sanoisin pääsyynä oli veto väärästä paikasta eli veneen kannelta pääknaapeista. Taaskaan ei kukaan ei ilmoittautunut vapaaehtoiseksi sukeltamaan Porvoon jokeen, vaikka ei olisi tarvinnut kuin reilu metri sukeltaa. Olimme innoissamme lykänneet pukin veteen, ennen kuin tuli ajateltua, että vetoaisa on alareunassa. Kyllä se siitä... Vaan kun ei.

Vene oli jo reilut viisi senttiä noussut, kun takatolppa taittui osittain alle pitkän tukilankun katkettua pirstoiksi. Suurin vaiva oli saada vene taas kellumaan eli lykättyä pukin päältä pois. Onnistui lopulta päävinsseillä varppaamalla.


Viikkoa myöhemmin olimme viisaampia ja löimme lankkua ristiin ja rastiin lisävahvikkeeksi pukkiin.


Pukki uitettiin taas veneen alle. Tällä kertaa vetoköysi oli valmiiksi sidottu oikeaan paikkaan alas. Joen ranta on yllättävän loiva nostoluiskan vieressä, jossa on pienehkö poukama. Piti mennä melkein parikymmentä metriä rannasta, ennen kuin pukki mahtui alle. Pukki vaatii vettä vähän yli metrin syvyydeltä. Etuköydet siltakannen ali ja kannen yli päävinsseille, joilla saatiin kiristettyä pukki lopullisesti paikoilleen. Oli sitä jo edelliskerralla harjoiteltu, nyt meni melko sujuvasti.


Nousee se sieltä... Traktori on vetämässä köyden toisessa päässä.


Kuivalla maalla pyörien varassa ollaan. Vaihdetaan köyden tilalle traktorin vetoaisa.


Siirto pysäköintiruutuun on muutaman kymmenen metrin matka.


Siinä se on parkissa talven. Vielä pohjan pesu ja sisä- ja ulkopuolinen raivaus.


Talvitakkia vähän istuinkaukalon päälle. Lisäksi kummankin perän alle ylimääräiset pukit, ettei talvimyrskyt heiluta. Kuulemma Porvoossa yleensä on talvisin pienempi lumen määrä kuin katin syntysijoilla Salpausselän harjuilla, saas nähdä.

Kommentit ja hyvät neuvot:
email pekkajlh@sci.fi

Etusivulle