Kaikenkarvaisia veneitä
Veneenrakennuksen aloitin kesällä 1968 maineikkaan K. Osara -
Vaneriveneitä rakentamaan -kirjan opastamana.
Oli luultavasti ensimmäinen kirja jonka hankin kirjakokoelmiini.
Kirjassa olevat piirustukset riittivät pienen 3,5m purjejollan
tekemiseen.
Purjeen tilasin Niinirannalta, muistaakseni sarjanumero oli 3-numeroinen, eli melko varhainen neulomon tuotos.
Seuraavaksi kallein yksittäinen osa oli ihan oikea veneen peräsinsaranapari
ruostumatona terästä, jotka tilasin paikallisen rautakaupan kautta Maritimilta.
(Ihan totta, silloin oli vielä oikeita rautakauppoja ;-)
Sivuvantit piirustuksissa 10mm vaijeria, hmm... ehkä lievää liioittelua. Käytiin
peräti Päijänteen puolellakin yhdellä retkellä. Huikea seikkailu ;-) Vääksyn kanava ja
kaikki. Vakituinen rantapaikka oli
Hollolan Isonsaaren vieressä.
Ainoat löytyneet kuvat piti kaapata DVD levylle siirretyltä 8mm kaitafilmiltä.
Tässä lähdössä Suureen Seikkailuun ;-)
Vene koki loppunsa myöhemmin työkaverin mökin rantakivikossa
syysmyrskyssä. Olin lainannut venettä hänelle ja saunamökin tulipalo
vei purjeen. Hän osti sen tähden veneen itselleen.
Vene numero kaksi oli sekin TM:n piirustuksista peräisin. Tällä kertaa
tilasin oikeat piirustukset inkkarikanootista 4,8x0,8m.
Naapurin kaverin kanssa
kimpassa se tehtiin 2 mm lento(kone)vanerista. Oli 5 kerroksista,
olihan ohutta viilua, fenolifilmiliimaus, WBP.
Kaaret teimme piirustuksista poiketen tammea, vanhassa muuripadassa kiehuvassa
vedessä taipuivat vallan mainiosti muottia vasten.
Kuvassa vaimokokelasta testaamassa vuonna 1975. Huomatkaa aito Suunto
marssikompassi kipparin ranteessa. Kompassi on muuten edelleen
toimintakunnossa ja vaimo on sama. Kannattaa testata ;-)
(Luultavasti tulee turpaan tästä, mutta parisuhdehan on yksi masokismin
alalajeista) Muistattehan vanhan hyvän säännön: Jos löydät hyvän
miehistön, nai hänet!
Lippahatussa tupsu ja kaikki... kuvassa näkyy pikkuisen mainittua
tammikaarta. Paikka on luultavasti Kymijärven ja Kärkjärven välinen
puro ~ 60.967N, 25.847E
Kaverini kävi lapissa Lemmenjoellakin koluamassa tällä. Kertoman mukaan
erästä koskipaikkaa väistäessään he löysivät itsensä melkein tunturin
huipulta. Ei ollut muuten kovin painava kantaa... Kanootin myöhemmistä
vaiheista en ole ihan varma.
Kolmas veneeni oli vähän isompi.
7,5x2,65m ns. varttitonnari. Se oli pienelle perheelle sopiva
retkivene, jota tietääkseni oli rakennetty Italiassa tuhannen kappaleen
verran lasikuidusta. Tyyppinimi oli Sciacchetra ja suunnittelija oli suhteellisen
tunnettu Philippe Harle. Näyttää edelleen löytyvän hakukoneella. Ostin
piirustukset joltakin suomalaiselta välittäjältä jota en enää muista.
Ei ihan halvat mutta ei kovin kalliitkaan. Koko vene on kuitenkin
riippuvainen suunnittelun laadusta.
Vuonna 1979 kesällä aloitin rimamuotin rakentamisella, jonka päällä
ristiinliimattu runko tehtiin vaneerista. 4 kerrosta 4mm gabon eli
okoume vaneeria. Fenoliliima ja n. 15 cm vaneeriliuskat
paineilmanitojalla kiinni liiman kuivumisen ajaksi. Liiman kovettumisen
jälkeen hakaset (n. 1 000 000 kpl) poistetaan ennen seuraavaa kerrosta.
Tekniikka tunnetaan kylmälaminointina tai ristiinliimauksena. Ristiinliimaus tulee siitä että kerrokset ovat 90 asteen
kulmassa eli poikittain toisiinsa nähden, 45 astetta kölin suuntaan. (Läheinen
tekniikka on kuumalaminointi, jolla on tehty mm. DeHavilland Mosquito pommittaja 40
luvulla)
Loppukesällä pääsi sisustuksen kimppuun Hanslankareita oli tietysti
apuna. Kölitukkeja lukuunottamatta vain laipiot tukivat 16mm
kuorirakennetta. Sisäköli pitkittäin kerrosvaneeria, ulkoköli khaya-mahonkia, lähinnä keulapuu ja
vähän sille jatketta. Peräsimen skegi eli kiinteä etuosa oli irokoa.
Sisustus gabonvaneeria ja massiivista khayaa eli afrikan mahonkia.
Laipiot olivat muistaakseni 16 mm havuvaneeria tiikkiviilulla
pinnoitettuna. Pidensin vähän kajuuttaa, joka alkuperäisessä mallissa päättyi
ennen mastoa.
Köli oli valurautaa, jonka valamiseen tarvittiin mallia. Pulb-köli,
alkuperäinen syväys 150cm mutta lyhensin sitä 125 senttiin. Osittain
siksi, että valimolla ei ollut suurempaa valukehystä ja sen teko
lisäisi hintaa. Malli on
kahdessa osassa. Myöhemmin tuli jatkettua köliä alkuperäiseen syväykseen
remontin yhteydessä järeällä I-palkilla, joka muotoiltiin
uretaanivaahdolla ja lasikuidulla oikean muotoiseksi. Jatkolla ei ollut
suuremmin havaittavia vaikutuksia purjehdukseen.
Vene meni veteen 1981. Kyllä jännitti!
Ja se todella kelluu!
Päijänne-purjehdukseen osallistuimme heti ensimmäisenä kesänä. Tuttavan
kautta saimme peräti SM tasoisen perämiehen miehistöön. Muistaakseni
Vikla luokan purjehtija. Kuva on seuraavalta vuodelta, jossa
sijoituimme edellisen vuoden tapaan puoliväliin lopputuloksissa. Purjetunnus
oli L2057.
Seilasimme perheen kanssa Päijännettä liki 20 vuoden ajan. Kerran
kesässä Lahdesta Jyväskylään viikon lomareissulla. Veneen 10 m masto
mahtui juuri siltojen ali perille asti Jyväsjärvelle. Heinolan suunta
ja Kalkkisten kanava sekä Kymen virta olivat myös usein kohteena.
Suosikkipaikka oli Kelventeen koukkuniemi, jonne ehti hyvin
viikonloppuna ja suojapaikkana se oli mainio. Syvälläkin kölillä sai
keulan rantaan.
Kelventeellä oli mainiot mustikkamaastot ja Kalkkisten kanavan
suistossa hyvin vadelmia. Viimeisinä vuosina porukat eivät vaivautuneet marjametsään, muutamien
kymmenien metrien päässä rannasta saattoi olla sinisenään marjoja.
Vene romutettiin seuraavan omistajan toimesta
2000 luvun alkupuoliskolla.
Neljäs vene tuli tarpeeseen,
koska pursiseuran omat veneet poijulle menoa varten katosivat
vähitellen käytöstä. Sain lainattua alan ammattilaisen omaan käyttöön
tekemät lasikuitumuotit, jotka oli vedetty kaislikosta löytyneestä
puuveneestä. Tiikkipenkit ja kaikki...
Lepäämässä työkeikkojen välillä.
Ja lähtö on itkua vailla. Joutui kyllä hyvään perheeseen.
Viides veneeni ansaitsee ihan omat sivut, joiden otsikko on kuvaava Multihullun sairaskertomus (multihull = monirunkovene)
Kuudes veneeni oli komposiittirakenteinen perinteinen jolla,
koska tarvitsin taas poijuvenettä. Joku ystävällinen sielu myi perinneveneen
piirustuksia netissä ja esittelyn pdf tiedoston kuva oli suoraan otettu
alkuperäisistä.
CorelDraw kävi hyvin CAD ohjelmasta ja nielaisi tiedoston sellaisenaan.
Skaalasin sen melko pienellä käsityöllä diagonaali vektorikuvaksi.
Skaalakuvasta sai hyvin 1:1 kaaret lyötyä ulos. (Juu, paperin alla on vaneeri, en rei'ittänyt pöytäliinaa)
Komposiittirakenne tarkoittaa tässä uretaanivaahtorimoista mallisaarien
päällä rakennettua runkoa, joka spaklattiin ja päällystettiin
lasikuidulla molemmin puolin. Parraslistat ja keula- ja kulmavahvikkeet
olivat mäntyä, samoin hankaimien tukirakenteet. Peräpeilin vahvike oli
tukevaa vaneeria perämoottorin kohdalta. Muuten hyvä, mutta tuli liian
kevyt. Pienikin sivulle astuminen sai kallistumaan ja suuri poikkeama
kaatoi jollan (nimimerkki Kokemusta ON)
Normaalikäytössä pohjapaino olisi korjannut tilanteen, mutta koska
vene, jota sen tuli palvella, ei tykännyt ylimääräisestä peräpainosta, meni
homma uusiksi. Vaimo myi myöhemmin jollan Tori.fi myyntipalstalla. JOS ongelman olisi
havainnut/älynnyt ennakolta, olisi sen voinut korjata vedellä
täyttyvällä kaksoispohjalla, joka tyhjenee ylös nostettaessa. Kokenut
kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee!!
Penkit ja perätuhto olivat myös uretaanilevyä lasikuidulla
pinnoitettuna. Uretaani (mahdollisimman painava eli tiivis) on
tyydyttävä rakennusaine veneissä vähäisen veden imeytymisen ansiosta.
Styrox ja styreenivaahto imee kymmeniä prosentteja vettä, ei hyvä! Sitäpaitsi se kestää heikosti mitään liuottimia. Kova PVC
vaahtolevy on paras, mutta hinnakkaampi.
Rakennuskuvia on täällä.
Lopputulos näyttää tältä. Nätti kuin mikä ja hyvä soutaa. Ainoa
ongelma oli siis liiallinen keveys, jota luultavasti alkuperäisistä
mahonkirimoista tehnynä ei ollut. Mallikaaret ovat tallella, jos
kiinnostaa.
Seuraava vene numero seitsemän oli paluu vaneerirakenteeseen.
Koskaan en ole rakentanut näin yksinkertaista venettä. Suunnittelijan sivuilla joku kanadalainen kertoi tehneensä tämän kahdessa viikonlopussa. Uskon sen.
Linjat on kait piirretty tietokoneella ja sovitettu vakiovanerin
kokoon. Saumat tehdään puskusaumoina epoksihartsilla ja lasikuitunauhoilla molemmin
puolin! Pienehköissä veneissa mainio idea.
Sivut ovat englanninkieliset vaikka tekijä on suomalainen. Hannu Vartian rakennusohjeita ja piirustuksia löytyy täältä.
Valitsemani malli oli 10,5 jalkaa pitkä Skiff
eli n. 3,2 x 1,17m, kahdesta 6,5 millin vaneerilevystä tehty
pieni soutuvene. Muutama kuva rakentamisvaiheista on täällä.
Materiaali sekavaneeria, jonka pinnat ovat koivua, osa sisäkerroksista havupuuta.
Ellei viikatemies nouda ennen, voisi vielä rakentaa yhden veneen:
Didi23 kiinnostaa niin paljon, että tilasin tutustumispiirustukset ja
rakensin 1:15 mittakaavaan pienoismallin.
Didi23 on nostokölillä varustettu ja vedettävissä trailerilla tavallisella henkilöautolla. Saas nähdä!
Katamaran on vähän turhan järeä kahden henkilön viikonloppuveneeksi ja on sen tähden myynnissä.
Takaisin etusivulle